”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää”

Pelko ja häpeä.

Kaksi keskenään naimisissa olevaa tunnetta, joiden kanssa moni meistä (työ)arjessakin kamppailee.

Ja jotka taistelun voittaessaan saavat meidät välttelemään tilanteita, joissa voisimme paljastua.

Koska aina on se mahdollisuus, että epäonnistumme. Ja tulemme samalla päästäneeksi näkyville sen tosiasian, että olemme haavoittuvaisia, epätäydellisiä ihmisiä.

Ihmisiä, joilla on omat vahvuutensa ja omat heikkoutensa. Juuri ne itselle ominaiset, joiden kanssa meidän on vaan opittava tulemaan toimeen.

Emme taida pelätä mitään niin paljon kuin sitä, ettemme riitä toisille sellaisina kuin olemme. Koska jokainen meistä haluaa tulla hyväksytyksi. Kuulua joukkoon.

Ja siksi nuo tunteet ovat niin ristiriitaisia. Koska samalla, kun haluaisimme että kukaan ei näkisi meitä, kaipaamme kipeästi sitä, että joku kohtaisi meidät hyväksyvästi ja arvostavasti.

Häpeä on kurja tunne, sillä se saa meidät kokemaan itsemme typeriksi, osaamattomiksi, naurettaviksi ja arvottomiksi. Ja juuri siksi se toimii pelon kanssa niin hyvin yhteen.

Se ei myöskään kunnioita asemaa, roolia, titteliä tai koulutusta. Sen sijaan se vaanii meitä niistä huolimatta – tai ehkä juuri niiden takia.

Pahimmillaan pelko ja häpeä saavat meidät pienentämään itsemme ja kapeuttavat elämäämme. Ne saavat meidät ahtautumaan itseämme pienempään muottiin, ettemme näkyisi tai kuuluisi.

Tai ne saavat meidät suorittamaan yli voimavarojemme, jotta voisimme peittää sen, miten pieniksi ja osaamattomiksi itsemme todellisuudessa tunnemme.

Joskus ne voivat myös uuvuttaa meidät, koska on raskasta pyrkiä koko ajan olemaan jotakin, mitä ei ole.

Moni sanoo, että pelko ja häpeä tuntuvat kuin syvälle surulle silloin, kun lopulta havahdumme omalle toiminnallemme. Sille, miten olemme kerta toisensa jälkeen ohittaneet itsemme.

Häpeä ja pelko ulottuvat kovin kauas ja syvälle.

Niiden vaikutuksia voi kuitenkin olla vaikea yhdistää toimintaamme, niin syvällä alitajunnassamme ne ovat.

Siksi minusta on lohdullista, että häpeän ja pelon kanssa voi kaikesta huolimatta tulla tutuksi. Oppia ohittamaan niiden vääristyneen näkemyksen tilanteissa, joissa niitä ei tarvita.

Silloin ne eivät estä meitä elämästä, toteuttamasta unelmiamme tai saavuttamasta tavoitteitamme. Vaan antavat meidän elää täyttä (työ)elämää, yhdessä muiden kanssa.

Työnohjaajana, valmentajana ja lyhytterapeuttina työskentelen paljon myös näiden tunteiden kanssa.

Laita viestiä tai varaa aika täältä, jos haluat jutella.