Uncategorized

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää”

Pelko ja häpeä. Kaksi keskenään naimisissa olevaa tunnetta, joiden kanssa moni meistä (työ)arjessakin kamppailee. Ja jotka taistelun voittaessaan saavat meidät välttelemään tilanteita, joissa voisimme paljastua. Koska aina on se mahdollisuus, että epäonnistumme. Ja tulemme samalla päästäneeksi näkyville sen tosiasian, että olemme haavoittuvaisia, epätäydellisiä ihmisiä. Ihmisiä, joilla on omat vahvuutensa ja omat heikkoutensa. Juuri ne itselle …

”Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää” Lue lisää »

Jokainen ihminen on lohdun arvoinen

Mikä sinua lohduttaa? Pieni kysymys, johon on yllättävän vaikea vastata. Koska harvoinpa sitä tulee miettineeksi asioita lohdun kannalta. Ehkä siksi, että lohdutettavaksi antautumista helpompaa on yrittää ratkaista ja toimia – pyrkiä vaikuttamaan asioihin jotenkin. Aina me emme kuitenkaan voi asioita muuttaa, vaikka kuinka haluaisimme. Sen sijaan joudumme ottamaan vastaan sen, mitä elämä meille tarjoilee. Eli …

Jokainen ihminen on lohdun arvoinen Lue lisää »

Usko tai älä, 1 + 1 voi olla 3

Mille sinusta kuulostaa toimintamalli, jossa mielen hyvinvoinnista huolehtiminen, organisaation kehittäminen ja johtajuuskäyttäytymiseen satsaaminen löytyvät kaikki samasta paketista? Minusta se kuulostaa ihan huippuhyvälle, koska silloin ihmisyys, mielen hyvinvointi ja ihmisten työssä jaksaminen nousevat samalle agendalle muiden, strategisesti tärkeiden asioiden kanssa. Lisäksi tuollainen toimintamalli tukee ajatusta, jonka mukaan työssä uupuminen on myös systeeminen probleema – pelkän yksilön …

Usko tai älä, 1 + 1 voi olla 3 Lue lisää »

Onko uupumus (työ)elämän uusi normaali?

Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, onko uupumuksesta tullut ”uusi normaali” (työ)elämässä. Ja niin taitaa tehdä moni muukin, koska silmiini on osunut useampia keskusteluja, joissa mietiskellään tätä samaista asiaa. En siis ole yksin ajatusteni kanssa. Tutkimustiedon ja erilaisten asiantuntijalausuntojen lisäksi omien mietteitteni taustalla vaikuttaa vahvasti myös (työ)arjesta reppuuni kertynyt empiria. Käymieni mielen hyvinvointia tukevien keskustelujen …

Onko uupumus (työ)elämän uusi normaali? Lue lisää »

Työnohjaus – hengähdyshetki keskellä (työ)arkea

Hyvää työnohjauksen päivää. Sitä vietetään nyt neljättä kertaa ja hyvä niin. On enemmän kuin paikallaan, että tämä mainio laji saa arvoistaan huomiota myös oman merkkipäivän muodossa. Samaisen päivän kunniaksi katselin aamulla ”peräpeiliin” ja totesin tehneeni tätä työtä jo parikymmentä vuotta. Niin ne vuodet vierivät. Hurjaa. Ja mahtavaa. Aika monta upeaa keskustelua on aiheen äärellä tullut …

Työnohjaus – hengähdyshetki keskellä (työ)arkea Lue lisää »

Arvostava kohtaaminen on mielenterveysteko

”Inhimillisyys ei sijaitse ihmisessä itsessään, vaan ihmisten välillä.” Tämä jo edesmenneen emeritusprofessori Antti Eskolan lausahdus on viime päivinä tullut mieleeni monta kertaa. Eikä vähiten siksi, että eilen (22.11.2021) alkoi mielenterveysviikko, jonka teemana on kohtaaminen. Taito kohdata ja muodostaa aito yhteys toiseen ihmiseen ei ole mikään helppo laji. Ja erityisen hankalaa se vaikuttaa olevan monelle meistä …

Arvostava kohtaaminen on mielenterveysteko Lue lisää »

forest, foliage, autumn-6631518.jpg

Yhdessä olemme enemmän

Mille sinusta tuntuu nyt, kun olemme monin paikoin siirtymässä kohti lähi- ja etätyön yhdistelmää?  Koetko, että kasvokkaisten kohtaamisten lisääntyminen on juuri se piristysruiske, jota kaipaat? Vai tuntuuko sinusta ennemminkin tahmealle ajatus siitä, että joudut päivien pimetessä ottamaan askeleen kohti vanhaa? Itse olen pohtinut noita kysymyksiö paljon ja uskon, että niihin ei ole olemassa yhtä, yksiselitteistä …

Yhdessä olemme enemmän Lue lisää »

Itsemyötätunto-opas

Tietojen lisäämisen jälkeen opas saapuu sähköpostiisi.

Ota yhteyttä!

info@secondself.fi | +358 400 782 737