surevan kohtaaminen

Surevan kohtaaminen työarjessa

surevan kohtaaminen

Surevan kohtaaminen työarjessa

Työelämässä tarvitaan surevan kohtaamisen taitoja

Suru on luonnollinen seuraus tilanteista, joissa menetämme jotakin itsellemme rakasta ja tärkeää. Se on moniulotteinen tunne, joka voi samaan aikaan pitää sisällään paitsi raastavaa kipua ja ikävää myös helpotusta, lämpöä ja kasvun mahdollisuuksia. Suru on henkilökohtainen kokemus, jonka jokainen meistä kohtaa aina omalla tavallaan – surun aiheuttajasta riippumatta.

Suru on väistämättä läsnä myös työpaikoilla. Voi olla, että joku työyhteisöstä on menettänyt läheisensä tai sairastunut itse vakavasti. Joku toinen taas saattaa surra itselleen tärkeän ihmissuhteen päättymistä tai muutosneuvotteluista seurannutta työpaikkansa menettämistä. Syitä pinnan alla piileksivään suruun lienee yhtä paljon kuin meitä ihmisiäkin.

Valmennus vahvistaa taitoja ja toimintavalmiuksia, joita tarvitsemme kohdatessamme läheisen kuolemaa tai jotakin muuta elämän perustuksia järisyttävää menetystä surevan henkilön, tiimin tai työyhteisön.

Surevan kohtaaminen herättää tunteita jokaisessa

Surun ja surevan kohtaaminen koetaan työpaikoilla usein hankalaksi, vaikka siihen joka päivä törmää joku meistä.

Valmennuksen aikana käsittelemme muun muassa seuraavia teemoja:
• mitä suru on?
• miten suhtaudun kollegana, esihenkilönä tai tiiminvetäjänä suruun tai surevan kohtaamiseen työyhteisössä? Miten olen arvostavasti läsnä?
• mitä tietoja tarvitsen? Miten minun pitäisi toimia?
• miten kohtaan vaikeita tunteita työn kontekstissa? Entä miten käsittelen omat tunteeni noissa tilanteissa?
• millaisia surevan kohtaamisen käytäntöjä, tietoja ja taitoja me yhteisönä tarvitsemme?

Surevan kohtaaminen herättää tunteita jokaisessa

Surevan kohtaaminen herättää tunteita jokaisessa

Valmennus tarjoaa tietoa, taitoja ja työkaluja surevan kohtaamiseen työssä esimerkiksi sinulle, joka toimit HR-, esihenkilö- tai johtamistehtävissä. Harjoittelemme valmennuksen aikana myös käytännössä niitä taitoja, joita jokainen meistä tarvitsee surun tai surevan kohtaamiseen (työ)arjessa.

Työskentelyn kesto: 3 x 3 tuntia kerran kuukaudessa (valintasi mukaan joko lähi- tai etävalmennuksena).

Ota yhteyttä täällä ja kysy lisää. Autan mielelläni.

Surevan kohtaaminen herättää tunteita jokaisessa

Tietoa, taitoja ja työkaluja surevan kohtaamiseen

Valmennus tarjoaa tietoa, taitoja ja työkaluja surevan kohtaamiseen työssä esimerkiksi sinulle, joka toimit HR-, esihenkilö- tai johtamistehtävissä. Harjoittelemme valmennuksen aikana myös käytännössä niitä taitoja, joita jokainen meistä tarvitsee surun tai surevan kohtaamiseen (työ)arjessa.

Työskentelyn kesto: 3 x 3 tuntia kerran kuukaudessa (valintasi mukaan joko lähi- tai etävalmennuksena).

Ota yhteyttä täällä ja kysy lisää. Autan mielelläni.

lainaus

Lue lisää aiheesta

Käytämme evästeitä personoidaksemme sisältöä ja mainoksia, tarjotaksemme sosiaalisen median toimintoja sekä analysoidaksemme liikennettämme. Jaamme myös tietoa sivustomme käytöstä sosiaalisen median, mainonnan ja analytiikkakumppaneidemme kanssa. View more
Cookies settings
Hyväksyn
Tietosuojaseloste
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Rekisterinpitäjä:

Second Self Oy Nuijatie 36 C 27 33710 Tampere Y-tunnus: 3242773-8 www.secondself.fi Rekisteristä vastaava yhteyshenkilö: Soile Roth puh. +358 400 782 737 soile@secondself.fi

Rekisterin nimi:

Yrityksen asiakasrekisteri Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus: Henkilötietojen käsittelyn ensisijainen peruste on asiakkaan suostumus, palvelun käyttäminen tai asiakkaan muu asiallinen yhteys palveluun. Rekisterinpitäjä kerää ja käsittelee henkilötietoja, jotta se voisi tunnistaa asiakkaan sekä mahdollistaa palvelun toteuttamisen ja yhteydenpidon rekisterinpitäjän asiakkaisiin. Rekisterinpitäjä voi käyttää tietoja myös tiedotteiden, tuotetta koskevan markkinoinnin ja uutiskirjeiden lähettämiseen esimerkiksi sähköpostitse. Rekisterinpitäjä käsittelee henkilötietoja: Asiakkaan tai potentiaalisen asiakkaan suostumukseen perustuen Asiakassuhteen ylläpitämiseen Palveluiden tarjoamiseen Palveluiden kehittämiseen Markkinointiin ja asiakasviestintään (oikeutettu etu). Rekisterinpitäjä ei voi tarjota palveluitaan, mikäli asiakas tai potentiaalinen asiakas ei anna tietojaan tai kieltää niiden käsittelyn. Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: Henkilön nimi Henkilön asema, yritys/organisaatio Yhteystiedot: puhelinnumero, sähköpostiosoite, osoite www-sivujen osoitteet Sosiaalisen median profiilit Tiedot tilatuista palveluista ja niiden muutoksista Laskutustiedot Muut asiakassuhteisiin ja tilattuihin palveluihin liittyvät tiedot

Säännönmukaiset tietolähteet:

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan asiakkailta: www-lomakkeilla lähetetyistä viesteistä Sähköpostitse Puhelimitse Sosiaalisen median palvelujen kautta Sopimuksista Asiakastapaamisista Muista tilanteista, joissa asiakas luovuttaa tietojaan. Evästeet: Käytämme verkkosivuillamme evästeitä (cookies) ja muita vastaavia seurantatekniikoita. Eväste on tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet ovat itsemme asettamia tai kolmannen osapuolen eli ulkopuolisten tahojen evästeitä, jotka kuuluvat markkinointi-, analytiikka- tai sosiaalisen median palveluita tarjoaville tahoille. Nämä niin sanotut kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa verkkosivuilla. Käytämme evästeitä ja muita vastaava tekniikoita seurataksemme ja analysoidaksemme verkkosivujemme käyttöä ja kehittääksemme verkkosivuja. Voimme myös kerätä tietoa esimerkiksi markkinointisähköposteista ja uutiskirjeistä selvittääksemme, onko viestit avattu ja onko avaaminen johtanut toimenpiteisiin, kuten siirtymiseen verkkosivuillemme. Tietojen säännönmukaiset luovutukset ja tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle: Tietoja ei luovuteta säännönmukaisesti muille tahoille. Tietoja voidaan julkaista siltä osin kuin niin on sovittu asiakkaan kanssa. Tietoja voidaan siirtää rekisterinpitäjän toimesta myös EU:n tai ETA:n ulkopuolelle. Rekisterin suojauksen periaatteet: Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoa säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittistä tietoa käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu. Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista: Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa, pääsääntöisesti kuukauden kuluessa.

Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet:

Rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus pyytää häntä koskevien henkilötietojen poistamiseen rekisteristä (”oikeus tulla unohdetuksi”). Niin ikään rekisteröidyillä on muut EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeudet kuten henkilötietojen käsittelyn rajoittaminen tietyissä tilanteissa. Pyynnöt tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa, pääsääntöisesti kuukauden kuluessa. Muutokset: Ilmoitamme tämän tietosuoja- ja rekisteriselosteen muutoksista tällä sivulla. Saatamme myös korostaa muutoksia Palvelussa tai lähettää muutoksista sähköpostia Asiakkaille.
Save settings
Cookies settings